Top Social

A new boyfriend

lauantai 17. tammikuuta 2015
DSC_03702 DSC_0387 DSC_0362 PicMonkey Collage
Moikka kaikille ja ihanaa lauantai-iltaa! Mun rentouttava "ei mitään tehtävää"-viikonloppu onkin muuttunut paikasta toiseen juoksemiseksi, nyt illalla ensimmäistä kertaa istahdan alas ja aikaa löytyi vihdoin bloggaamiselle. Tämä vuoden aika on kirottu asukuvien ottamisen suhteen! Ainoastaan viikonloppuna olisi valoa ja aikaa samaan aikaan, mutta tavallisesti vietän viikonloput verkkareissa ilman meikkiä sohvan pohjalla Antin kainalossa. Tämä viikonloppu on ollut poikkeus! Asiaa oli kaupungille, joten valo, toimiva asu ja kuvaaja olivat vihdoin kaikki samassa paketissa. Ihanaa!! 

Päälleni yhdistelin muutamia vanhoja tuttuja ja aivan uusia uutukaisia. Perjantain kirppiskierrokselta löysin täydelliset vaaleat boyfriend-farkut tummempien kaveriksi. Hintakin oli vain kaksi euroa, kuinka hyvä tuuri. Boyfriend-farkkuja tykkään ryhdistää istuvammalla takilla ja koroilla, toki väljempikään malli takissa ei saisi minua näkemään punaista. Vaaleansininen huivi on neutraaliin värimaailmaan mukava piriste. Viihdyin tässä asussa todella hyvin ja tunsin näyttäväni "itseltäni", tämä tulee varmasti vetäistyä päälle uudelleenkin. 

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
Untitled
Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos kaikista kommeteista :)!