Top Social

All the basics

lauantai 6. kesäkuuta 2015
DSC_1033 DSC_0006 DSC_0015 PicMonkey Collage DSC_1037 DSC_0048
photos by Meri Pöysti

Moikka! Kesäkuun alku on mennyt lomaan totutellessa ja viime päivät rakkaan lapsuuden ystäväni Merin kanssa. Olemmekin tunteneet ensimmäisestä luokasta lähtien eli nyt noin kymmenen vuotta. Se on pitkä aika näin nuorella iällä! Merin kanssa on niin rento viettää aikaa, koska tunnemme toisemme ja toistemme salaisuudet ja nolot jutut niin hyvin, ettei asioissa ole mitään kierreltävää. Kaiken lisäksi Merillä on ihan samanlainen musamaku kun mulla, mikä on aika harvinaista mun kavereiden keskuudessa. Kai olemme kuunnelleet samoja renkutuksia koko elämän yhdessä. Merin kanssa olemme kuluneella viikolla järkkäilleet Tampereen Muotikirppistä koskien juttuja, niin hinnoittelua kuin muutakin suunnittelua. Ja hauskaa on ollut!

Torstaina olin jälleen liikenteessä sinisen trenssini kanssa, joka on aina varma valinta. Aiemmin tällä viikolla nappasin kirppiskeltä toisen kesä kaavun itselleni, tällä kertaa valkoisena. Sillä on niin rento olla ja onhan se kauniin kesäinen. Hieman särmää tuomaan nahkapintaiset lengginssit ja kaveriksi valkoinen laukku ja siniset tossukat. Simple but works! 

Tänään olin myymässä ilman käyttöä jääneitä aarteitani Tampereen muotikirppiksellä ja pääsinkin suuresta osasta eroon! Ja hauskaa oli, kiitos Merille mukavasta päivästä samoin kuin Muotikirppiksen järjestäjillekin!
Untitled
Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos kaikista kommeteista :)!