Top Social

Shopping haul: Lumene, Essence, EOS

sunnuntai 18. lokakuuta 2015
DSC_0554
Syyslomalla vietin muutaman päivän Antin kanssa mummilassani Virroilla. Mieleen tuli ajatus Tuurissa käymisestä, kun kerran täällä päin maata ollaan. Liedenpohjan kylästä on vajaan puolen tunnin ajomatka Keskiselle, joten pyhitimme viime torstain reissulle. Muuten en Tuurista liiemmin välitä, mutta valtavalta kosmetiikkaosastolta tarttuu mukaan aina jotain, ja usein hyvin tarjouksin varustettuina. 
DSC_0589
EOS-huulirasvaa olen himoinnut siitä lähtien, kun niistä tuli hittituote. Ne ovat niin söpöjä ja hyväntuoksuisia! Pitkän nuuskuttelun jälkeen päädyin tähän vaaleansiniseen pikku palleroon. Hintaa tällä oli 5,95€ muistaakseni. 
DSC_0564
Alekorista nappasin mukaan pari Lumenen nudehuulipunaa. Olen tänä syksynä suosinut vaaleita huulipunia ja päätinkin ostaa nämä testiin. Nämä maksoivat 1,95€ /kpl, eli ne olivat superedullisia!
DSC_0622
Suihkusaippuaa ei ole meidän taloudessa koskaan liikaa, joten nappasin mukaani tämän supersöpön ja herkullisen tuoksuisen putilon. Hintaa tällä oli noin 1€.
DSC_0606
Blogipolun lanseerausjuhlasta saamastani Liv Boxista paljastunut Lumenen kosteusvoide on vienyt täysin mun ja äidin sydämen, joten päätin hankkia lisää kosteusvoidetta kuivalle iholleni Lumenelta. Tämä pääseekin pian kokeiluun. Onko kukaan teistä kokeillut tätä?
DSC_0614
Sain aiemmin tuliaisena mummoltani kyseisen Essencen ripsivärin ja sehän osoittautui aivan loistavaksi! Hintaa tällä on reilut 3€, joten lompakkoakaan tämä kaveri ei rokota liiemmin. Jos törmäätte tähän merkkiin jossain, kokeilkaa ihmeessä!

Mitä pidätte ostoksista? Herättikö joku erityistä mielenkiintoa? Entä oletteko kokeilleet näitä tuotteita?
Untitled







DSC_0932
Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos kaikista kommeteista :)!