Top Social

Ensimmäinen tenttiviikko check!

perjantai 21. lokakuuta 2016
autumn outfit
Mulla on ollut jännittävä viikko. Vähän samanlainen fiilis, kuin useita kertoja aiemmin ekaluokkalaisena: alakoulussa, yläasteella, lukiossa ja nyt yliopistossa. Kaikki on taas uutta, eikä omasta tasosta ole mitään hajua. Päätinkin olla tappamatta itseäni paineilla, ja laitoin tavoitteeksi läpi pääsyn.

Viikko meni sumussa. En oikeastaan tehnyt muuta, kuin aamulla ensimmäisenä herätessäni ryhdyin laskemaan ja välillä en huomannut lopettaa, ennen kun kauhea päänsärky ja nälkä yllättivät. Kai sekin jotain kertoo, että pystyy uppoutua tunneiksi ja edelleen tunneiksi laskemaan ja pohtimaan tehtäviä. Vaikka en onnistuisikaan parhaiten, ainakin motivaatio on kohdallaan. Oikeastaan en ehtinyt edes kunnolla jännittämään! Jännitys iski lähinnä siinä kohtaa, kun istuin salissa paperi nenän edessä tuijottamassa kelloa ja odottamassa, koska paperin saa kääntää.

Matikan tentissä kasvoilleni taisi nousta jopa pieni hymy, kun näin koepaperin -juuri niitä asioita, joita olin harjoitellut! Pääsen siis läpi! Fysiikan välikokeessa fiilis ei ollut ihan samanlainen, mutta sain kuin sainkin puolet tehtävistä tehtyä vakavasti otettavasti. Matikan tuloksetkin tulivat jo tänään, ja paremmin ei olisi voinut mennä. Kova työ kannatti! Tosi hyvä fiilis jäi siis ensimmäisestä koitoksesta, juuri tätä itsevarmuuteni kaipasi.

Tässä ensimmäinen varteenotettava asu koko viikolta. Taisin pestä eilen hiuksetkin ensimmäistä kertaa koko viikon aikana (ällöö), samoin on meikkaamisen laita. Puin mekon päälle ja elämä jatkuu. Vaaleanpunainen on aina hyvä valinta.
autumn outfit
autumn outfit
autumn outfit
autumn outfit
autumn outfit
jacket Gina Tricot 2nd hand (new!)
faux fur west H&M 2nd hand
dress Jacqueline de Yong 2nd hand (new!)
over-the-knee boots H&M 2nd hand 
bag Guess
gloves Citymarket
earrings Primark

pics by Vilma Lehtovaara
Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos kaikista kommeteista :)!