Top Social

What to wear in Halloween?

sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Moikka! Halloween on pian ovella, ja mun täytyy myöntää, etten ole mitään pukeutujatyyppiä. Mun suhde halloweenpukuihin on aika ristiriitainen: pienenä oli siistiä pukeutua ja käyttää äidin ostamia kasvomaaleja, mutta that's it. Vaikka aika monet nuoret aikuiset tuntuvat olevan innoissaan halloweenista, en oikeastaan kuulu heihin, vaan tykkään hieman maltillisemmasta pukeutumisesta. Keräsinkin teille mun näköisiä "halloween asuja" ja samalla tuleekin hieman kerrattua, millainen syyspukeutuminen muhun iskee. Musta on hauskaa lisätä suhteellisen tavalliseen pukeutumiseen esimerkiksi joku hieman halloweenia sivuava meikkilook tai jokin pieni halloweenasuste.
pupu
dress backpack necklace boots jacket earrings + korvat

Olen mieltynyt kovasti rentojen mekkojen ja bomber takkien yhdistelmään, samoin kuin vaaleanpunaiseen pukeutumisessa (kuten olette voineet huomata). Juuri kuljin koko viikonlopun kyseisessä asukokonaisuudessa... Ylipolvensaappaatkin ovat mun ihan vakkarikalustoa, tosin omissani ei ole korkoa, vaikka sellaisistakin haaveilen. Käytännöllisyys on vaan korollisissa popoissa tullut vastaan. Chockereille olen itse vasta lämpenemässä... (jep, nyt vasta). 

peura1
peura
heels knitwear pants bag scarf coat

Kuvissa näkyvään peurameikkiin olen törmännyt tällä hetkellä joka paikassa! Tämä meikki on enemmänkin mun halloween meikkityyliä. Ehkäpä laitan tämän kokeiluun tänä vuonna! Takkipuolella bombereiden lisäksi viehättää kuvan takin tyyliset rennot, mutta silti niin tyylikkäät lentäjätakit. Myös kuvan rusettihousut sopivat mielestäni täydellisesti niin arkeen kuin juhlaan. Itselleni ehdinkin jo tilata vastaavat alkusyksystä Gina Tricotista, mutta niiden laadussa oli todellakin parantamisen varaa, joten päädyin palauttamaan housut. 
noita

hat skirt blouse jacket bag boots

Syksyn ja halloweenin pukeutumisessa viehättää myös musta tekonahka ripauksella naisellisuutta. Itse omistan vain nahkapintaiset legginssit, mutta vaatekaapissani olisi ehdottomasti myös tekonahkahameen kokoinen paikka. Hattuhyllylläni makoilee kaksi villakangashattua, jotka ovat saaneet kohtuuttoman vähän käyttöä viime aikoina. Ehkä asiaan täytyy tehdä tuota pikaa muutos, sillä villakangashattu ja syksy kuuluvat yhteen. 
kissa
jumpsuit heels bag jacket scarf bracelets

Kireät jumpsuitit jakavat varmasti mielipiteitä! Itse en oikein tiennyt mitä sanoa, mutta päädyin kuitenkin tilaamaan omaankin vaatekaappiini vaalean jumpsuitin. Tämä vaate sopii mielestäni täydellisesti bileisiin! Itse stailaisin jumpsuitin kultaisilla yksityiskohdilla ja halloweenina leikkisillä kissankorvilla. Ripaus väriä viimeistelee kokonaisuuden!

Mitä mieltä sä oot halloweenista; pukeudutko teemaan vai etkö? Vai puetko kenties jonkun hieman hillitymmän kokonaisuuden kuten minä?

*saatan hyötyä linkkien klikkauksista
2 kommenttia on "What to wear in Halloween?"

Kiitos kaikista kommeteista :)!