Top Social

Beige & stripe

perjantai 21. huhtikuuta 2017
spring outfit michael kors bag

Moikka!

Mun seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan aikalailla täynnä hulinaa, sillä keskiviikkona starttasi mun ensimmäinen teekkarivappu. Jokaiselle päivälle on niin paljon tapahtumaa, ettei pää pysy mukana, mutta haluan käydä mahdollisimman monissa tapahtumissa, että pääsen vähän jutun juoneen. Hauskaa tulee joka tapauksessa olemaan!

Tässä asukuvia pääsiäiseltä, kun kävimme mummoni luona pääsiäispäivällisellä. Mulla on tapana laittautua hieman tällaisina juhlapyhinä, vaikka syötäisiinkin vaan kotona perheen kesken. Pääsiäispäivällinen mummolassa onkin muodostunut jo perinteeksi. Päätin pukea pitkään rekillä roikkuneen, jo viime vuonna kirppikseltä löytyneen raitamekon. Ihastuin tähän heti sen nähtyäni: edessä on hauska leikkaus ja raitakuosi toimii aina. Tästä on muodostunut jo sellainen vaatekaapin kulmakivi, sillä sen voi pukea monenlaisiin tilaisuuksiin, aina juhlasta arkeen.

Kirppikseltä on tullut löydettyä paljon kivoja juttuja viime aikoina, ja kuvailinkin niitä jo, ja pian esittelen ne täällä blogissakin. On kevätkenkää, laukkua ja sen sellaista. Kuvissakin näkyy lempparikirppikseltäni Hervannan Kirpputori Swapista bongattu Michael Korsin laukku, joka löytyi edulliseen hintaan ja täyttää "joka paikan pikkulaukun" paikan kaapistani. Kannattaa siis poiketa Swapiin kirppistelemään, pöydissä vaihtuu tavara tiuhaan ja mun kohdalle ainakin on sattunut oikeita aarteita :)

Huippua perjantaita!

spring outfit beige trech coat
spring outfit beige trech coat
spring outfit beige trech coat
spring outfit beige trech coat
spring outfit beige trech coat
päivän asu:
villakangastakki Vila 
mekko New Yorker, 2nd hand
nilkkurit Skopunkten
laukku Michael Kors, 2nd hand
kaulakoru Guess, 2nd hand
korvakorut Primark


asukuvat ottanut poikaystäväni
2 kommenttia on "Beige & stripe"

Kiitos kaikista kommeteista :)!