Top Social

Vaaleanpunaista raitaa

perjantai 4. elokuuta 2017
summer outfit
summer outfit
summer outfit
summer outfit

kauluspaita Gant 2nd hand uusi!
housut Dr. Denim
nauhaballerinat H&M
laukku 2nd hand uusi!
korvakorut Jovelly*
kello Lidl uusi!
kaulakoru Guess

Moikka! Viime päivät ovat hujahtaneet kuin siivillä niin töissä, kuin nähden ystäviä ja perhettä. Antti lähti alkuviikosta taas sairastelun jälkeen armeijaan, vaikka ei meistä kumpikaan ole vieläkään päässyt eroon tästä hirveästä kesätaudista. Viime viikko kului mulla sairasteluun, mutta vaikka kurkku on vieläkin kipeä, pystyn jo olemaan töissä ja puuhastelemaan muutakin. Salille en ole vielä kuitenkaan uskaltanut palata, sillä kurkku alkaa aristaa esimerkiksi juoksemisen jälkeen. Ehkä kannattaa siis jatkaa hetki vielä lepokannalla.

Tiistaina kävin Marikan kanssa testaamassa aamiaisen ihanassa Pella's-kahvilassa Tampereen keskustassa. Todella mukava tapa aloittaa työpäivä, sillä suuntasin tiistaina vasta iltavuoroon. Päälleni valitsin monta uutta ostosta, joita ei ole tullut käytettyä vielä aiemmin ollenkaan. Olen viime päivinä kunnostautunut kirppistelyssä, ja löysinkin monta kivaa juttua. Mua instagramissa seuraavat ovat varmaankin nähneet jo kuvia uusista ostoksista! Löysin esimerkiksi pieneksi jääneiden kauluspaitojen tilalle kaksi uutta, joista toinen on tämä Gantin vaaleanpunainen. Samalta reissulta tarttui matkaan myös kuvien musta laukku.

Mitä tykkäätte asusta?

kuvat Marika Mäkipää
4 kommenttia on "Vaaleanpunaista raitaa"
  1. Ihana asu, sopii sulle tosi hyvin! :) Voih, toivottavasti tuo flunssa paranee, koska kesällä on tosi kurja sairastaa, etenkin flunssaa.

    http://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon:)! ja jep, tämä kesäsairastaminen on kyllä ikävää, toivotaan että menee pian ohi :)

      Poista
  2. Ihanan skarppi mutta samalla tarpeeksi rento asu!<3

    VastaaPoista

Kiitos kaikista kommeteista :)!